- Duran Duran
Näin myöhään yöllä harvemmin onni enää valvoo
Mutta lauantaiaamu ymmärsi väistyä tieltä
Viimeinen tanssi ennen kuin maailma herää valoon
Juuri silloin Duran Duran riensi auttamaan meitä
Tältäkö se tuntuu, kun löytää oikean
Hei tältäkö se tuntuu ennen kuin me suudellaan
Ensimmäisen kerran mä olen elossa
- Eden
Oon kuullut rakkaus on sodan kaltainen
Ja kaikki keinot sallitaan melskeissä sen
Hei onko totta vai jonkun keksimää
Et päättyä se voi ja arvet siitä jää
Oo - oo onko se sitä, että tahdon sinun olevan vain mun
Ja jos luovun sinusta niin silloinko epäonnistun
- Elamanperhonen
Ympärilläsi pyörin, räpyttelen siipiä
Hätääntyneenä hyörin, koitan hiljaa hiipiä
Haluaisit jo mennä, se liian aikaista ois
Jos suristen en lennä, sä vain himmenet pois
Mä kuiskaten korvaasi käsken
Älä vielä luovuta kesken
- En haluu kuolla tana yona
Mennään tänne silmät kiinni, jos ne eivät aukeekaan
Aamulla kuin aina ennen jäisin siihen makaamaan
Enkä voisi kättä nostaa, saati pystyy sanomaan
Mä en haluu kuolla tänä yönä
Mä en haluu kuolla tänä yönä
Olen kesken, en siis lainkaan valmis täältä poistumaan
- Halvalla
On yö ja valvon sinun vierellä
En tahdo koskaan enää riidellä
Sua vielä vähän aikaa katselen
Olet kaunis ja yksinäinen
Nuku siinä vaan rauhassa
hei ei enää haaveilla
Keitä muita on tarjolla
- Heruuks
Heruuks, todellaki
Enemmänku jaksais.
Ympäri suomee viel semmost jost jotkut jopa maksais.
Kaupungist toiseen silkkaa herutus tourii
jos on liian edes laval naiset salee kourii
Heruuks, heruuks
tänään saletisti natsaa
sitä meikäläisen settii
- Jokainen Aamu
Здравствуй, я опять вернулся домой.
Прошу, не превращайте мои воспоминания в тюрьму.
Раб любви спит долго по утрам.
Раб любви слишком слеп.
Каждое утро, каждый вечер
Я ищу тебя в киосках планеты.
Мороженое тает от прикосновений
- Junat ja naiset
kivikirkot ja rautaportit ja kasvot sotilaan
joka palatsin eessä vartioi valtiastaan
nämä ovat kaltaisesi nämä pysyvät paikoillaan
mutta junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan
sillä ju-u-uu ...
sillä junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan
- Kaukaa
tänään käänsin sivun viimeisen
on tarinamme päättynyt
vaikka aina lauloit kuiskaten
je'taime moi non plus
kulta itseäsi vain
rakastit ja minä sain
pelkät rippeet joltain muulta kai
- Kohtalokas samba
Niin viattomasti aivan
Hän palkaks työn ja vaivan
Noin illansuussa ravintolaan lähti istumaan.
Vain grogin päätti ottaa,
Niin se on aivan totta,
Mutt' kuinka sattuikaan, hän joutui tanssikapakkaan.
Oi caramba, silloin samba
Oli muotitanssi rytmikäs ja uusi.
- Lautturi
Minä odotan täällä tunnellissa, jossa valo kylmä hohtaa
Jossa pimeän koirat ulvoen tuon kirkkauden kuoron kohtaa
Kaikki kävi niin pian kun aina luulin, että vähitellen lähden
Minä katuisin vaan en tiedä kuinka, enkä edes minkä tähden
Valittaisinko puoliääneen: johda kotiin matka keskenjääneen
Missä, miten päin täytyisi olla?
Huutaisinko, jos sä täällä sittenkin oot?
- Missa muruseni on
Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan,
jotta lähempänä mua ois hän
Pediltäni taivas näkyy, ryhdyin oottamaan,
että näen tähden lentävän
Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
toivoa voit silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan
- Muistan kirkkauden
muistan kuinka mä tähdestä saavuin kerran
joukkoon muinaisten lapsien kiertoon terran
muistan menneet elämät tarkoin
ja jonot tuonelan porteilla
muistan kirkkauden
mä oon seppänä syntynyt ja luonut monta
tehnyt paljon anteeksiantamatonta
- Nettiin
Kun me tavattiin oli mukavaa
Arvoituksia meidän kasvoilla
ja kun Annankadun kaksioon muutettiin
Tehtiin juttuja pariskuntana
Silti myöhemmin ohuesti harmittaa
Miks piti luvata, että saa kuvata
Sillä kun me erottiin
- Olet Valveilla
Illan rauha hiipii maahan meluisaan
väsyneet se hiljaa peittää teltallaan
Taivas on kuin käsi suuren Jumalan
Yllä kaiken melskeen, yllä maailman
Herra, öin ja päivin kiitän sinua
sillä tiedän, että olet valveilla
Herra, öin ja päivin kiitän sinua
- Piiskaa
Minä haluan sinut tänne
Missä poliisi on ystävämme
Ja ne sanoo sinä et ole yksin
Ja ne sanoo ja ne sanoo niin
Piiskaa hei beibi anna mulle
Piiskaa hei beibi anna mulle
Piiskaa hei beibi teethän mulle niin
- Seili
On matkallaan aalloilla Airiston
Sofia, ryysyläinen
Kun taakseen hän katsoo niin siellä yhä on
tuttu tie joka kotiin vie
Halki synkän veen
vene hiljalleen
- Sivullinen
elämäni piirrettynä kartalle niin pieneen
sentti kertaa sentti siihen ison kylän viereen
oon nojaillut mä seiniin ihmetellyt nurkan takaa
miten pyörät pyörii miten maailmamme makaa
on toiset menneet tutkimaan jo miltä siellä näyttää
ja hyvin ovat osanneet siel kaiken ajan käyttää
myös luvattu on mulle että vielä joku päivä
- Sunnuntaina sataa aina
Tuuli kiihtyi pilvet vettyi sadepäivä sai.
Vähän toivoi paljon pettyi ihmislapsi kai.
Yksi päivä seitsemästä, aurinkoista toivoin tästä.
Sunnuntaina sataa aina pian on sunnuntai.
On niin märkä nurmennukka, niljainen on tie.
Kumarassa seisoo kukka, linnut missä lie.
- Suru on kunniavieras
surua kyynelin kastella täytyy
jotta se puhkeais kukkaan
helli ja hoivaa varoen vaali
ettei se menisi hukkaan
pois älä oveltas käännytä koskaan
suru jos koputtaa milloin
pyydä se sisälle syötä ja juota
tarjoa yösija silloin
- Toinen
Hän osas sisään tulla, minä päästin
Olen syyllinen saman verran kuin on hänkin
Sellainen olen ollut, ovi kuitenkin raollaan
Eikä kaikki oo hyvin koskaan ihan täysin
Nytkö mä olen tää, joka ei tunne ees häpeää
Se joka selviää sitten kun viimeinkin heräät
Katso, vielä sä et tunne yhtään mua
En ollut siinä, en ees ajatellut sua
- Tuhannet Mun Kasvot
Kun sua tervehdin,
se myös hyvästin sisältää.
Vaik' tyyni oon kuin aamu,
mun mieli myrskyää.
Ilman vihaa mä koskaan
en voisi rakastaa.
Kotini sieltä löysin,
missä vieraan on maa.
- Tule meille jouluksi
kun kaikki taas kaupoissa jonottaa
niin silloin sinulla on aikaa
ei kutsua tuu tänä vuonnakaan
liian erilainen ei vain mahdu mukaan
pukinkonttia naapuri piilottaa
pohjalla nalle kotiin kaipaa
toiset odottaa ruokaa tai jumalaa
- Tunnoton
Juhlan jälkeen tyhjä pää
enkä voi käsittää
etten eilen voinut elää
ilman sinua
Tahdoit niin uskoa
että olet mun ainoa
Mutta tunnoton oon
- Turvasana
En oo yrittänyt tarpeeks etkä sä
Oo tehnyt yhtään sen enempää
Mut nyt en haluu tuntee lainkaan häpeää
Kun aion kaikki keinot käyttää
Tuu heti kotiin kohta tapahtuu
Lupaan veroilmotuksen täyttö unohtuu
Tee niin kuin käsken
- Vanki
jos en lähde nyt niin en lähde koskaan
olkoon tämä vanha hetki viimeinen
ehdin unohtaa että vesi kantaa
että löydän rantaan ilman saattajaa
myrskyn repimä ehjänäkin pelkää
onko meri tyyni enää milloinkaan
- Vedenalaista
sukelletaan siniseen
silmät auki leijutaan
sukelletaan siniseen
syvemmälle aina vaan
täällä hiljaista, hyvää
mun perässä jo tuu
katsotaan kuinka syvää